sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Zombies, run!

Löysin viimein syyn lähteä juoksulenkille! Siis juoksemaan! Minä! :D

Mikäpä olisikaan parempi motivaattori pinkoa minkä jaloistaan pääsee, kuin korvissa örisevät zombiet? No ei mikään, sanon minä. Zombies, run! on iphonelle ladattava juoksupeli, jossa juostaan zombeja karkuun ja suoritetaan samalla tehtäviä maailmanlopun jälkeisissä tunnelmissa. Huimaa! Nyt en malttaisi odottaa että pääsisin suorittamaan seuraavaa tehtävää. Eli tuon pelin kehitelleet tyypit saivat manipuloitua minut urheilemaan ja samalla koukuttivat pelaamaan mobiilipeliä. Ovelia ovat.

Sanoisin yhden kokeilukerran jälkeen, että täysin hintansa väärti. Maksoi siis appstoressa huimat 5,99€. Ja näillä puheilla uskoisin ostavani myös seuraavan version tästä. Nyt onneksi riittää missioita vielä hetkeksi.


Tältä näyttää nainen, joka on juuri juossut zombeja pakoon kaatosateessa.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Viimeinen vapaapäivä

Viimeistä vapaapäivää viedään tänään. Olen joutunut tekemään radikaaleja ratkaisuja elämässäni ja ensi viikolla aloitan jotain väliaikaista uutta, jonka toivon johtavan vielä johonkin pysyvämpään uuteen.

Olen tässä pähkäilyjeni välissä koittanut myös olla ajattelematta yhtään mitään. Olen lukenut kirjoja, haahuillut lähipuistossa, kuunnellut pääskysiä, ahminut vesimelonia ja jätskiä (ruokavalio, joka alkaa kohtalokkaasti näkymään vyötärölläni), katsonut Dexteriä ja ihmetellyt parvekekasvieni kasvua. Tomaateissa näkyy jo pikkuruiset raakileet! Mahtavuutta!

Olen myös hipeltänyt kankaita ja selannut kaavoja. Hyvä merkki siitä että ajatukset eivät enää kierrä niin syvää kehää, etteikö sekaan mahtuisi muutakin.

Pitäisi elää enemmän tässä hetkessä, eikä murehtia tulevaisuutta. Sitä kun ei voi kuitenkaan elää ennakkoon. Ohje, jota ei kuitenkaan ole niin helppo noudattaa. Työkin on vain työtä, eikä siitäkään pitäisi turhia murehtia. Ehkäpä vielä joskus opin.

(Nyt kuitenkin vielä ainakin yksi jakso Dexteriä :P)








perjantai 1. kesäkuuta 2012

Suunta hukassa

Joskus sitä näemmä tarvii oikein pysähtymiskehotuksen virallisemmalta taholta. No sitä tässä ollaan tehty. Pysähdytty, ihmetelty ja ajateltu. Pakenin maaseudun rauhaan ajattelemaan. Tarvis pohtia että mikä musta sitten oikein isona tulee?

Täytin lomaketta ja piirsin maindmäppiä. plööh. Tuli sellainen fiilis niinkuin olisi täyttänyt ala-asteella kaverikirjaa. "Mikä on toiveammattisi?" Muistan että joskus pienenä vastasin siihen kysymykseen: "ympäristön suojelia" (No eipä näemmä ainakaan äikän maikka :P)

Teini-ikäisenä halusin taitelijaksi ja mummo kehotti alkamaan sairaanhoitajaksi (ehkä olisikin pitänyt kuunnella mummoa?) Sittemmin olen ollut ainakin käärmeidenhoitajana, vaatesuunnittelijana, karkkivastaavana, akvaario-oppaana, peltotöissä, hotellisiivoojana, myyjänä jne. Ja opiskeltukin on jo kahden tutkinnon verran. Eipä ainakaan ole jäänyt harmittamaan etten olisi tehnyt ihan kaikkea mitä ikinä olisin halunnut tehdä! Mutta mitähän seuraavaksi? Ehkäpä kolmas tutkinto? Jospa edes jotakin muuta kuin pätkätöitä.

Onneksi on kuitenkin mökin veranta pimenevässä kesäillassa, kaakao ja voikkarit, villasukat sekä lampaita pelkäävä puudeli. (Ja reikä maassa?)

Ehkä se suuntakin vielä löytyy.


Kokkokalliolla

Maassa oli reikä aka hiidenkirnu

Omenankukkanuija

"bä-ä-äää"

Veranta

Vahtikoira

Joskus kaakao ja voikkarit on vaan parasta maailmassa.

Sukkasillaan


Translation: Our cabin in the woods. With sheep! and a hole in the ground! and a poodle! and sandwiches!