torstai 30. elokuuta 2012

Menkää metsään!

Tältä näytti metsässä parisen (tai öö, ehkä kolmisen?) viikkoa sitten. Tarkoitus oli kirjoittaa tästä jo aiemmin, mutta kuten kerroinkin jo yksi syy kirjoittamattomuuteeni oli se että unohduin metsään. Mutta jos metsässä ei enää ole näin runsain määrin mustikoita ja vattuja, niin ainakin siellä on puolukoita ja sieniä. Menkää jo! Mutta lukekaa toki kaupunkilaisihmisen vinkit ensin. :D


Siisteintä metsässä hengailussa oli se että kaikki tämä on kotioveltani noin kilsan päässä. Aivan käsittämätöntä! En ole ikinä asunut näin lähellä oikeaa metsää, siis sellaista metsää, johon voi mennä poimimaan mustikoita. Hyvän ystäväni kanssa muisteltiin lapsuusaikojen traumaattisia mustikkareissuja. Niitä, jonne oli pakko mennä ja viettää tunteja jossain puskassa, kun olisi mielummin katsonut kotona piirrettyjä telkkarista.

Olen ilmeisesti jo niin keski-ikäistynyt, että nyt tämä oli vaan siistiä. Ja tosiaankin vietin tunteja metsässä ihan vapaaehtoisesti.

Jos et ole ikinä mennyt mustikkametsään, tässä seuraa tärkeitä vinkkejä for dummies. HC-marjastajat voivat nyt nauraa.

Vaatetus: Pukeudu niin, ettei hyttyset syö. Niitä hyttysiä on metsässä ihan simona, vaikka asuisit Helsingissä ja metsä olisi kilometrin päässä kotoa, eikä kotipihassa näy yhtään hyttystä.

Oma vaatetukseni ensimmäisellä reissulla oli farkkusortsit + legginssit + kumpparit. Ajattelin näppärästi että ei tuu kuuma, ja punkit ei pääse käsiksi. Ihan en ajatellut loppuun asti, että ne hyttyset kyllä pääsee syömään leggareiden läpi. Tai en ajatellut että metsässä hyttysiä edes olisi. Ja luonnollisestikin lähdin matkaan ilman hyttysmyrkkyä. Jalat näyttikin sortsien alareunasta kumppareiden yläreunaan ulottuvalta alueelta aivan paiseruttoisilta. P.S. kutinaan auttaa sitten aloe vera.

Kaveri kertoi poimivansa mustikoita aina täydessä sadeasussa. Hiki kuulemma tulee, mutta hyttyset ei syö. Itse suosittelen hupparia (Huppu suojaa hyttysiltä ja siihen on kätevä suihkia hyttysmyrkkyä), hyttysenkestäviä pitkiä housuja ja kumppareita.

Hyttysmyrkky: Älä lähde ilman tätä. Itse suosin Offia.

Älypuhelin: Hirveen kätevästi voi suunnistaa GPS:n avulla, ottaa kuvia ja leuhottaa reaaliaikaisesti facebookkiin, että on tervehenkisesti metsässä poimimassa mustikoita. Kuitenkin ihan vaan vinkkinä: Jos on pakko valita yksi, valitse hyttysmyrkky.

Älypuhelin tai puhelin yleensä tai ihan vaan rannekello on kyllä ihan pätevä ajankäytön kannalta. Siinä vaiheessa kun näkee vain pieniä sinisiä palleroita joka puolella, eli iskee niin sanottu mustikkanäkö, on ihan hyvä tarkistaa kellosta, että kuinkas kauan siellä metsässä on oikein vietetty aikaa.

Kumihanskat: Tämän vinkin opin true-mustikanpoimijalta, äidiltäni. Hanskat suojaa toki mustikkakäsiltä, mutta mikä tärkeintä, ne suojaa hyttysiltä ja hämähäkeiltä. Jostain syystä hämähäkit ei pelota yhtään niin paljon, kun minun ja niiden välissä on edes ohut kumihanska. Hanskat kannattaa tietty olla elintarvikekelpoiset ja napakat. Liian suuret kumihanskat tekee vain vihaiseksi.

Ämpärit ja poimurit: Kokenut marjastaja ottaa poimurin ja ison ämpärin, kokematon lähtee ilman poimuria ja pienen ämpärin kanssa. Mustikoiden poimiminen käsin on hidasta ja liian suuren ämpärin kanssa iskee epätoivo. Pieni ämpäri täyttyy nopeammin ja kuulostaa paremmalta, kun kertoo että poimi ämpärillisen kuin kolmasosa ämpärillisen. Ei kenenkään tarvi tietää oliko kysessä 10 litrainen vaiko semmoinen jugurttiämpäri. Poimurin kanssa saa ehkä nopeammin saalista, mutta sen käyttö vaatii selkeästi opettelua ja oikean tekniikan. Itse sain saaliikseni poimurin kanssa mustikoiden lisäksi puoli metsää (en olisi yhtään ihmetellyt vaikka seasta olisi löytynyt sammakko tai toinenkin) ja mustikoiden perkaaminen kesti puolta kauemmin mitä käsinpoimittujen.

Asenne: Metsässä on ihanaa ja mustikoiden poimimisen hitaudessa jotakin neulomisen kaltaista, hidastamisen tuomaa zeniläistä raukeutta. Metsä antaa myös ajatuksille tilaa. Siellä voi pohtia mm. sitä onko mustikoiden poimiminen enemmän hipsteriä vaiko keski-ikäistä toimintaa? Ja tulla lopputulokseen että ehkä hipsteriys onkin vain keski-ikäistymisen yksi olomuoto tai tapa saada keski-ikäistyminen kuulostamaan jotenkin coolilta.



Mutta katsokaa nyt mitä sieltä voi löytää! Ja ihan ilmaiseksi! Helpompaa on tietysti kävellä sinne kaupan pakastealtaalle, mutta on nää suoraan metsästä pakkaseen kotiutetut vaan niin paljon parempia.


tiistai 28. elokuuta 2012

Eeppinen papusalaatti

Tämä on jotakuinkin täydellinen salaatti. Bongasin ohjeen Herkku ja Koukku-blogista. Paremman tästä salaatista olisi tehnyt ehkä vain se mustapippuri, jonka unohdin.

Ohje on kopioitu suoraan Herkun ja Koukun blogista. Tein salaatin kahdelle, joten luonnollisestikin tuplasin papujen määrän. Muuten en muuttanut mitään, enkä muuttaisi. Paitsi se mustapippuri unohtui. Niin ja balsamico!

Testaukseen menee ehdottomasti myös samaisen blogin, samaisen postauksen toinen papusalaatti.


Papu-parmesansalaatti (yhdelle)

n. 100g vihreitä papuja
1 valkosipulinkynsi
vihreää salaattia
kourallinen rucolaa
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
parmesanjuustoa
auringonkukansiemeniä
oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Leikkaa pavuista päät pois ja keitä kiehuvassa vedessä muutama minuutti. Sillä aikaa paahda kuumalla pannulla auringonkukansiemenet ja mausta ne suolalla. Siirrä siemenet syrjään ja lorauta pannulle oliiviöljyä. Kuullota pilkottu valkosipulin kynsi ja lisää valutetut pavut pannulle. Paistele 5-10 min kunnes saavat väriä. Mausta suolalla.

Kokoa salaatti ja kasaa paistetut pavut annoksen päälle. Veistele päälle kunnon kasa parmesanlastuja, lisää paahdetut siemenet ja rouhi mustapippuria. Tilkka balsamicoa kruunaa homman.



Tää oli kuulkaas ihan käsittämättömän hyvää! Syökää ihmiset papuja! Niitä saa kaupasta nyt ihan tuoreena, eikä voi edes puhua samana päivänä pakastetuista ja tuoreista. Tuoreet vihreät pavut on kyllä lähestulkoon yhtä siisti juttu kuin tuore parsa. Ellei jopa siistimpi!

Toivottavast saatais ensi kesänä papuja myös omalta parvekkeelta.

lauantai 25. elokuuta 2012

Parvekepuutarhan sadonkorjuu

Hengissä ollaan! Eli heipat pitkän paussin jälkeen. Ensin oli erittäin onnistunut ja rentouttava kesäloma, jolloin bloggaus unohtui. Sen jälkeen unohduin metsään tunneiksi, enkä jaksanut blogata. Ja lopulta töissä tapahtui aivan käsittämättömiä asioita, joiden johdosta työkuvioni muuttuivat jälleen astetta mielenkiintoisemmiksi, ja bloggaus taas jäi. No jos nyt kohta kuitenkin palattaisiin normaaliin päiväjärjestykseen?

Ihan ensiksi haluan kertoa parvekepuutarhani kuulumisia ja sitä mitä tältä satokaudelta opin. Tokihan parvekkeella vielä satoa kypsyy, mutta loppusuoralla ollaan!

Ensinnäkin niitä kompastuskiviä ja vinkkejä ensi vuodelle.

Tuholaiset: Tie hulluuteen.

Okei, avataan tätä vähän. Kerroinkin heinäkuun alussa taistelustani kirvoja vastaan. Kirvoja torjuin lopulta sumuttamalla säännöllisesti niiden riivaamat kasvit mäntysuopa-ruokaöljy-vesi-kombolla, ja suihkuttelemalla n. 10 minuutin vaikutusajan jälkeen kylmällä vedellä. Ja lopulta liiskasin seuraavana päivänä hengissä olevat kaverit peukalollani. Tuntui olevan ihan hyvä keino, vaikkei toki se yksinkertaisin.

Mutta sitten! Ansarijauhiaiset! Ihmettelin alkukesästä muutamaa valkoista lentävää pikkuöttiäistä. En niistä silloin jaksanut sen enempää innostua, kunnes niitä alkoi olla enemmän. Nyt en enää yhtään ihmettele miksi jollain foorumilla kehotettiin polttamaan kaikki kasvit jos noita riiviöitä ilmaantuu yksikin. Niitä on ihan kaikkialla. En nyt ole huomannut suuria tuhoja _vielä_ (jos ei muutamaa tomaatin kellastunutta lehteä lasketa), mutta että ne ovat raivostuttavia. Vaihdan ansarijauhiaiset milloin tahansa kirvoihin. Noihin kun eivät tehoa mikään kirvojen torjuntakeinoista. Nuo jauhiasenpenteleet kun lennähtävät parvena ilmaan kun vähänkin menee kasveja lähelle. Odotankin nyt että loputkin vihannekset kypsyvät, jotta saan heittää kaikki kasvit pois. Tai edes että ilmat viilenevät. Nämä kaverit kun kuulemma kuolevat +5 asteessa.

Siltikään en ole koskenut vielä yhteenkään myrkkypurkkiin. Vaikka kieltämättä houkuttaa ajatus multaan tökättävästä tikusta, joka tappaisi kaikki lentävät höttiäiset kasveista. Mutta ei.

Ensi vuonna testaan kumppanuuskasveja.

Kastelu: Pelkäsin niin kovin että kasvini kuolevat kuivuuteen, joten innostuin kastelemaan niitä alkukesästä liikaa. Tästä kärsivät erityisesti yrtit, salaatit ja mansikka, joiden sato jäikin yllättävästi todella pieneksi. Ja mansikan kohdalla olemattomaksi. Yrttejä ja salaatteja tosin vaivasi nuo tuholaiset ihan kiitettävästi myöskin.

Lannoitus: Lannoitteena käytin biolanin ja substralin (ehkä, en muista?) luomulannoitteita. Ihan ok, mutta ensi kesänä voisi kokeilla ehkä puutarhan kesää (vaikkei luomua olekaan), sitä on kehuttu ainakin chilifoorumeilla.

Muuta: Kunnianhimoinen yritykseni kasvattaa kesäkurpitsaa parvekkeella tyssäsi johonkin? Ehkä kastelin liikaa/lannoitin liikaa tai liian vähän/kirvat tai taudit iskivät/oli liian kylmä tai kuuma? Heitin tyypin lopulta pois, kun näytti niin kärsivältä kirvojenkin vaivatessa.

Ruusupapujen menetys harmittaa eniten. Ne lähtivät niin hienosti kasvuun, mutta lopulta Hyrrän säännöllinen ja erittäin määrätietoinen laidunnus tappoi kaiken. Ensi vuonna kokeilen uudestaan, mutta siirrän ne kasvihyllylle niin ylös ettei kissa yletä!

Mutta niihin onnistumisiin.


Hundreds & Thousands tomaattilajike kasvoi hurjasti, ja lopulta niitä raakileitakin näyttäisi tulevan, ei nyt ihan satoja ja tuhansia, mutta ihan kivasti. Ja ainakin enemmän kuin kolme. Tomaatin kasvatus oli kivaa ja kirvat eivät näyttäneet näitä riivaavan. Niiltä kehvelin jauhiaisilta tosin ei säästyneet nämäkään. Ensi vuonna kiinnostaisi kokeilla runkotomaatteja! Tosin isommalla kasvualustalla, ehkä semmoinen kasvusäkki toimisi?


Tässä komeilee chili nimeltä Glocken. Kaikkea kunniaa en tästä kyllä voi ottaa, sillä tämä ostettiin suht valmiina yksilönä Ruohonjuuresta. Omakasvattamia cayenneja tosin on tulossa. Chileistä innostuin enemmänkin. Paprikakasvit näyttäisi olevan suht helppohoitoisia, ja voi olla että meiltä löytyy ensi kesänä useampaakin chililajiketta.


Tässä komeilee ihan perinteinen paprika. Lajikkeena World Beater. Paprikakasveista ainoastaan suippopaprika Corno Rosso ei ole tehnyt vielä podeja. Ihan pienenpieni alku siellä näyttäisi olevan, mutta voipi olla ettei ehdi kokonaista paprikaa siitä kasvattaa..


Suurin ylpeyden aiheeni on kuitenkin tässä! Katsokaa! Siellä on munakoiso! Olin jo täysin luovuttanut tämän suhteen. Kauniit kukat vain tippuivat yksi toisensa jälkeen, vaikka kuinka yritin surista ja leikkiä niille mehiläistä. Tästä yksilöstä olen niin onnellinen, ettei edes haittaa vaikka tämä ei ihan aikuiseksi ehtisikään. Internetti tosin kertoi että munakoiso on varsinainen tuholaishoukutin erityisesti kasvihuoneissa (avomaalla ei ilmeisesti niinkään?) ja mietityttää hieman olisikos ilman näitä voitu säästyä koko kirvarumbalta? Ensi vuonna kasvatan jäljelle jääneistä siemenistä taimet ja kiikutan ne vanhempieni luokse ulkohoitoon. Josko säästyttäisiin tuholaisilta munakoisoissa ja muissa kasveissa ja ehkä se pölytys hoituu niiltä oikeilta pölyttäjiltä paremmin kuin minulta.

Kaiken kaikkiaan oikein opettavainen ja kiehtova kasvukausi. Tätä lisää! Ensi vuoden taimikasvatusta odotellessa hankin kaamosaikaa varten semmoisen pöytäpuutarhan, jossa voi kasvattaa yrttejä vuoden ympäri! Ensin kuitenkin odotan että loputkin sadosta kypsyy ja yhtään uutta kasvia en tänne tuo ennen kuin noista ansarijauhiaisista päästään lopullisesti.